Design for All
Design for All -käsite
Design for All tarkoittaa ympäristöjen esteettömyyttä, palvelujen saavutettavuutta ja tuotteiden käytettävyyttä. Design for All kannustaa monenlaisten käyttäjien mukaan ottamiseen suunnitteluprosesseihin - vammaisnäkökulmasta jo kymmeniä vuosia sitten liikkeelle lähtenyt näkökulma on laajentunut mm. väestön ikääntymisen ja kulttuuristen vähemmistöjen mukanaan tuomien haasteiden tunnistamisen myötä. Design for All -näkökulma on entistä ajankohtaisempi sosiaalisesti kestävää kehitystä ja yhteiskuntavastuuta koskevan keskustelun vilkastuttua.
Design for All Lapin korkeakoulukonsernissa
Lapin korkeakoulukonsernissa tehtiin keväällä 2009 selvitys Design for All -opetuksesta ja siihen liittyen pidettiin toukokuussa 2009 infopäiväseminaari. Selvityksen loppuraportti ja tallenne infopäivästä löytyvät linkeistä.
Rovaniemen ja Kemi-Tornion ammattikorkeakoulut ovat toteuttaneet vuosina 2008 - 2009 yhteistyöhanketta Esteetön opiskelu. Hankkeen tavoitteena on saavuttaa esteettömyyttä nykytilan kartoituksella, toimintamallien luomisella, tiedon jakamisella ja opiskelijoiden opintojen tukemisella.
Lapin yliopistolla on toteutettu vuosituhannen vaihteesta lähtien Design for All -seminaarien ja tapahtumien sarja. Ensimmäinen Design for All -seminaari järjestettiin 2000, toinen 2002, vuonna 2004 valtakunnallisten gerontologian päivien yhteydessä pidettiin Design for All -sessio ja vuonna 2006 kokoontui Rovaniemelle kansainvälinen DfA -seminaari.
DfA-seminaarin 2009 videolinkit:
Videot ovat wmv-muotoisia ja aukeavat suoraan Windows media playeriin.
- Osa 1
- Osa 2Lisätietoa DfA:sta:
Suomen Design for All -verkoston kotisivuilta.